Peltokangas Kunnallisia tarinoita Raahesta

Epätietoisuutta junabusseista – huononnukset jäävät VR:ltä kertomatta

  • Junabussit VR:n sivuilla 14.4.2016
    Junabussit VR:n sivuilla 14.4.2016

Jouduin säätämään junamatkailurytmiäni äskettäin, ja etsin VR:n verkkosivuilta sopivia junavuoroja hieman poikkeuksellisille ajoille. Huomasin, ettei matkahaku näytä enää junabussivuoroja lainkaan. Raahe–Vihanti-yhteys on välttämätön osa viikottaista matkustamistani.

Kysyin muutoksesta VR:n Twitter-asiakaspalvelulta ja pienen muistuttelun jälkeen sain tiedon, että ”junabussia ei ole enää saatavilla kyseiselle välille”. Kun mainitsin junabussista kyllä olevan puhetta yhtiön sivuilla, vastattiin, että lippuja saa Matkahuollosta.

Matkahuollon aikatauluista tutut vuorot löytyivät yhä, joten alkoi kiinnostaa, mikä kaikki tässä on muuttunut. Muutoksista ei ole ollut puhetta kaupunginhallituksessakaan, jossa on tarkkaan seurattu liikenneyhteyksien tilannetta. Lähetin VR:lle nettisivujen kautta kyselyn: mikä on muuttunut, saako bussilippuja rautatieasemilta ja odottavatko bussit jatkossakin myöhästyvää juna edes jonkin aikaa?

Vastauksen mukaan junabussit eivät ole enää järjestelmässä mukana, joten asiaa kannattaa tiedustella Matkahuollosta tai liikennöijältä. Matkahuolto käski tiedustella VR:ltä. Koska olin jo kokeillut sitä, pyysin välittämään kysymykseni liikennöijälle.

Sitten alkoikin tietoa tulla. Ensin yksi liikennöijä vastasi, että jatkossakin odotetaan 15 minuuttia myöhässä tulevaa junaa. Toinen kertoi, että varsinainen junabussiyhteistyö on lakkautettu 27. maaliskuuta lähtien. Viestistä ilmeni, että junabussiliikenne (jonka lipun voi ostaa VR:ltä) jatkuu enää Pännäinen–Pietarsaari-välillä.

Lähetin kyselyn aiheesta myös Raahen kaupungin joukkoliikennesuunnittelijalle. Junabussin lakkauttamisesta ei hänellä ollut tietoa. Vuorot jatkuvat kaupungin ja ELY-keskuksen ostamina toukokuun loppuun saakka, minkä jälkeen kyyditys jatkuu uusilla sopimuksilla. Jo aiemmin on ollut tiedossa, että yhteydet vähenevät entisestään. Pohjois-Pohjanmaan ELYn liikenneostoihin tarjoitettu rahoitus pieneni jo viime vuonna puoli miljoonaa edellisvuoteen verrattuna.

Tapauksesta jäi selvittelyn jälkeen mieleen seuraavaa:

  • Varsinaisia junabusseja ei enää ole mutta Raahe–Vihanti-väliä pääsee tutuilla vuoroilla 30.5. saakka. Sen jälkeen vuorot todennäköisesti vähenevät.
  • Bussiyhteydet radan varteen täytyy tarkistaa jatkossa Matkahuollon sivuilta.
  • VR epäonnistui muutoksen (bussiyhteyksien poistaminen matkahausta) tiedottamisessa vaikka sillä on käytössään tehokkaita tiedotustapoja kuten oma mobiilisovellus. Kun on tiedotettavaa ulkopuolisesta toiminnasta (lakko, myrsky, onnettomuus), tieto kyllä kulkee, mutta omat huononnukset jäävät kertomatta.
  • Matkahuollon ja linja-autofirmojen asiakaspalvelu pelaa paremmin.
  • Hallituksen Suomi myyntikuntoon -projekti etenee askel kerrallaan myös VR:n osalta. Mitä huonommat mielikuvat ja kokemukset ihmisillä on valtionyhtiön toiminnasta, sitä helpompi se on laittaa lihoiksi.

[Kirjoitusta voi kommentoida Facebookissa tai sähköpostitse.]

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat