Peltokangas Kunnallisia tarinoita Raahesta

Ensimmäisen vuoden ihmettelyä

Välitilinpäätös arvioi pikaisesti kaupunginvaltuuston, opetuslautakunnan, liikuntahalliyhtiön hallituksen ja maakuntavaltuuston ensimmäisen vuoden.

Kevätkauden ensimmäinen kunnallispoliittinen kokous häämöttää ensi viikolla ja viime vuosikin on vielä kertaamatta. Tässä siis päällimmäiset ajatukset ensimmäiseltä valtuustovuodeltani.

Valtuusto: Neuvottelukulttuuri hukassa

Kaupunginvaltuuston 14 kokouksesta olin läsnä 12:ssa (mukaanluettuna kuntaliitoksen vuoksi vuoden 2012 puolella pidetyt kaksi kokousta). Tein vuoden aikana kolme aloitetta, joista yksi meni läpikin. Valtuustokysymyksiä esitin yhden ja ryhmäpuheenvuoron käytin kolme kertaa. Kokousraportit, aloitteet, kysymykset ja puheenvuorot on linkitetty nettisivuilleni.

Toiminta valtuustossa on vastannut odotuksiani, jotka taisivat siten olla jokseenkin realistiset. Lähes kaikki päätökset voi päätellä ennen kokousta, usein jopa äänestystulosta myöten. Ensimmäisen kauden tekijänä olen keskittynyt vaikuttamaan asioihin omassa valtuustoryhmässäni, johon olenkin kotiutunut hyvin. Ryhmän sihteerinä olen periaatteessa myös yksi neuvottelijoista, mutta koska olen kaupunginhallituksessa vain varalla, en juuri ole ryhmien välisten neuvottelupöytien äärellä. (Hallituksen kokoukseen pääsin osallistumaan muuten kaksi kertaa.)

Ei niiden pöytien ääreen tosin ole päässyt moni muukaan. Kokeneemmat toverit ovat valitelleet koko vuoden ajan, ettei valtuustossa ole enää avointa neuvottelukulttuuria ryhmien kesken. Tilanne saattaa johtua suurimman ryhmän eli keskustan voimistumisesta viime vaaleissa, kyseisen ryhmän sisäisistä ristiriidoista tai siitä, että valtuuston ja ryhmien johtajat on valittu huonosti. Ilmapiirin taisi yleisemmin rikkoa Piehingin koulun lakkauttaminen, joka sai alkunsa heti joulukuussa 2012, kun valtuuston enemmistö päätti jäädyttää uudisrakennushankkeen. Marraskuussa lakkauttaminen sinetöitiin lopullisesti.

Koska päätökset voi arvata etukäteen ja niitä muutetaan kokouksissa vain harvoin, sopii miettiä valtuuston välillä pitkiksikin venyvien kokousten merkitystä. Olen kuullut monen kollegan sanovan ivallisesti, että kokouksissa puhutaan yleisölle ja medialle (tai siis sille yhdelle paikallislehden toimittajalle). Sanojat vetävät tästä johtopäätöksen, että valtuuston kokoukset ovat turhia ja voitaisiin pitää ihan ilman keskusteluakin. Itse olen toista mieltä.

Yleisölle ja medialle puhuminen ovat arvokkaita asioita nekin, ja toivoisin nykyistä useamman käyttävän tätä mahdollisuutta. Valtuutettujen pitäisi perustella päätöksiä ja kertoa, millaisen valmistelun ja neuvottelun tuloksena ne ovat syntyneet. Jos mielipide jokaiseen asiaan tosiaan on selvillä jo ensimmäisen nuijakopautuksen hetkellä, sitä suuremmalla syyllä tulisi esittää kantojensa perusteet.

Kiinnostavaa kamaa valtuustossa ovat olleet kaavoitusasiat. Olen alkanut ymmärtää tuttavapiiriini kuuluvia kaupunkisuunnitteluun hurahtaneita. Poliittisesti valtuusto on tehnyt jokseenkin oikeistolaista politiikkaa, jos asiaa mitataan vaikkapa Vasemmistoliiton valtuutettujen muutos- ja vastaesitysten läpimenoprosentilla. Täytyy tosin myöntää, että itse kaipaan myös omaan ryhmääni kokonaisvaltaisempaa poliittista analyysiä ja suunnittelua.

Opetuslautakunta: Vääntöä vapaaehtoisista palveluista

Opetuslautakunnan 11 kokoukseen osallistuin yhtä vaille kaikkiin. Nuijan varteen en vielä varapuheenjohtajana päässyt. Tilastoa en ole tehnyt, mutta lonkan suunnalta tulee tieto, että omat ja puoluetovereideni esitykset menivät lautakunnassa hieman paremmin läpi kuin valtuustossa.

Pienellä porukalla kokoustaminen on itsessään tietynlaista neuvottelemista ja puheenjohtajiston keskusteluyhteys toimii, joten tältä osin opetuslautakunta on ollut valtuustoa parempi kokemus. Toisaalta keskustelua ja äänestyksiä herättäneet asiat ovat pitkälti kuuluneet kunnan vapaaehtoisesti järjestämiin palveluihin kuten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ja kotihoidontuen kuntalisä. Tärkeimmältä lautakuntatoiminnalta ovatkin tuntuneet ne muutamat kerrat, kun kaupunkilaiset ovat lähestyneet minua ja olen selvitellyt asioita heidän puolestaan viranhaltijoilta.

Liikuntahalli Oy:n hallitus: Pieni mutta tärkeä

Liikuntahallin hallituksen kokouksiin pääsin vain kaksi kertaa viidestä, varajäsen ehti paikkaamaan kerran. Yhden kokouksen nolosti unohdin keskellä pahinta syysstressiä.

Vaikka luottamustoimi on pieni ja vie muihin verrattuna vain vähän aikaa, ei sen merkitystä saa väheksyä. Liikuntahalli tarjoaa kaupunkilaisille elintärkeitä palveluja ja hallitus päättää sen toimintaperiaatteista, hinnoista ja varauskäytännöistä. Hallituksen kautta on mahdollista vaikuttaa suoraan kaikenlaisten kaupunkilaisten yhdenvertaisiin liikuntamahdollisuuksiin.

Maakuntavaltuusto: Vaihtelu virkistää

Otin Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston tähän kertaukseen mukaan, koska minutkin on valittu sen jäseneksi nimenomaan Raahen kaupunginvaltuutettuna. Tarkimmat tuntoni valtuuston toiminnasta olen tosin jo purkanut kahteen kokousraporttiin (tämä ja tämä). Kumileimasintyyppisessä maakuntavaltuustossa pääsee näkemään asioita hieman kotikuntaa laajemmalta, ja myös ryhmätoiminta eri kuntien vasemmistolaisten kesken on mukavaa vaihtelua normiympyröihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat